maanantai 10. toukokuuta 2010

Toffeeta kuin taikaiskusta!


  

     Vihdoin pääsin kokeilemaan kondensoidusta maidosta tehtävää toffeeta. En ole löytänyt kondensoitua maitoa oikein mistään. Kerran löysin citymarketista, mutta pieni purkki maksoi 4euroa, niin päätin löytää sitä halvemmalla jostain muualta. Sattumalta etsiessäni aivan muuta läheisestä kiinakaupasta, löysinkin kondensoitua maitoa 1,70e/purkki. Nyt pääsin kokeilemaan toffeen keittämistä. Kovin jännää tai haasteellista toffeen teko ei ollut, sillä toffeeta saa keittämällä säilykepurkkia kolme tuntia keskilämmöllä kattilassa. Itse lopetin keittämisen jo kahden ja puolen tunnin kohdalla, koska en halunnut liian jönköä toffeeta. Ehdottomasti suosittelen tätä toffeeta kaikille, se onnistuu helposti ja voisin melkein luvata, että aina. Keitetty toffee säilyy avaamattomassa purkissa päiväykseen asti, eli ostamani purkki olisi säilynyt vuoden 2011 elokuuhun. Toffee on todella hyvää ja sitä on helppo käyttää esimerkiksi kakkujen täytteisiin tai leivoksiin ja totta kai sitä kelpaa syödä sellaisenaankin vaikka marjojen kanssa.

1 kommentti:

  1. Voitko tehdä lähiaikoina jotain ihanaa toffee juttua, jota me päästäis maistamaan? Mä luulen, et tuo pikku mimmikin tykkäis, kun pääsi jo herkkujen makuun serkun avustuksella. :)

    VastaaPoista