sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Appelsiinikakkua


  

  Aina välillä äitini tilaa minulta kakkuja tai muita herkkuja erinäisiin kokouksiin tarjottaviksi. Hänen työpaikallaan on myös pullavuorot ja olen usein leiponut äitini puolesta, kun hänellä on ollut pullavuoro.                
      Tällä kertaa äiti tilasi "jotain hyvää" kokousta varten ja keksin tehdä kokonaisen täytekakun. En ollut ennen käyttänyt sokerimassaa kakun kuorrutuksessa enkä hyydyttänyt kakun täytettä. Nyt halusin kokeilla molempia. Siksi keksin tehdä appelsiinikakkua, johon teen appelsiinin poikkileikkauksen päälle koristukseksi ja sisälle appelsiinituorejuustosta paksun hyydytetyn täytteen. Lisäksi tein ensimmäistä kertaa ilman ohjetta sokerikakkupohjan, koska ne usein menevät jollain lailla pieleen, kun teen täysin ohjeen mukaan. Halusin tehdä kakkupohjan täysin tuntumapohjalta, jotta siitä tulisi mahdollisimman kuohkea ja kuitenkin hiukan tiivis. Kakkupohja onnistui tosi hyvin. Siitä tuli juuri sopivan kokoinen ja todella kuohkea.

1 kommentti: