maanantai 21. kesäkuuta 2010

Sitrusjuustokakkua







Tämän juustokakun tein poikaystäväni veljen lakkiaisiin. Heidän äitinsä tilasi "keltaisen kakun",  jonka voisi koristella pihalla kasvavilla orvokeilla. Orvokit sopivatkin todella hyvin kakun väreihin, kun niiden keskustassa oli hieman kakun keltaista.
 Tämä juustokakku on jo muodostunut bravuurikseni. Tein sitä muistaakseni ensimmäisen kerran siskoni valmistujaisiin, jossa se sai niin paljon kehuja, että tein sitä uudestaan. Olen tehnyt sitä moniin muihinkin juhliin, mm. omiin lakkiaisiini. Juustokakun ohjeen löysin joskus Valion sivuilta. Suklainen dominopohja sopii ihanasti raikkaaseen sitruunatäytteeseen. Appelsiinikiille tekee kakusta todella hienon näköisen todella pienellä vaivalla. Tällä kertaa tein kakusta vähän kirpakamman ja raikkaamman lisäämällä hieman enemmän sitruunanmehua ja käyttämällä maustamatonta tuorejuustoa. Yleensä olen käyttänyt maustamattoman tuorejuuston tilalla appelsiinin makuista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti