lauantai 31. heinäkuuta 2010

Blondie


    

      Vietimme perjantaina siskojeni ja äitini kanssa tyttöjen päivää äitimme syntymäpäivän kunniaksi. Päivä alkoi turveasaunalla. Saunoimme kaksi tuntia pikimustina yltäpäältä turpeessa. Saunan jälkeen ohjelmassa oli piknik, jonka päädyimme pitämään siskoni luona sisällä, koska sää ulkona näytti vähän liian uhkaavalta.
Piknikin jälkeen menimme vielä kesäteatteriin.
      Piknikille leivoin blondieta, jonka ohjeen sain siskoltani. Blondie on valkosuklaaversio browniesta eli brownien sisko, kuten siskoni ohjeessa luki:) Blondie ei loppujen lopuksi ollutkaan niin vaalea. Keittäessäni maapähkinätahnaa, fariinisokeria ja voita, fariinisokeri ei meinannut sulaa seokseen ollenkaan, joten keittelin seosta aika kauan ja ehti ruskettua jo hieman. Lopulta luovutin, ettei seos alkaisi maistua palaneelta ja ajattelin, että sokeri sulaa viimeistään uunissa. Blondie oli todella murenevaista, mutta kuitenkin sopivan kosteaa kuin brownien kuuluisikin olla. Ensi kerralla voisin ehkä käyttää alkuvaiheessa tavallista sokeria, että se varmasti sulaisi joukkoon ja tekisi blondiesta vaalean ja lisätä taikinaan yhden kananmunan, jotta leivoksista tulisi hieman sitkeämpiä. Puolet valkosuklaasta voisi myös sulattaa taikinaan ja puolet rouhia yllätyksiksi leivoksten joukkoon, jolloin valkosuklaa maistuisi enemmän leivoksissa. Korvasin tällä kertaa macadamiapähkinät saksanpähkinöillä, koska en löytänyt macadamiapähkinöitä kaupasta.

Blondie  n.20 palaa

200 g maapähkinätahnaa
100 g voita
1 1/2 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 vaniljatangon siemenet
1/2 dl kermaa
250 g valkosuklaata
100 g macadamiapähkinöitä

Kuumenna uuni 180 asteeseen. SUlata voi kattilassa ja keittele sitä miedolla lämmöllä noin 5min, kunnes se muuttuu vaalean ruskeaksi. Lisää fariinisokeri ja maapähkinätahna. Sekoita ja anna kiehahtaa. Sekoita, kunnes sokeri ja maapähkinätahna ovat sulaneet. Anna jäähtyä. Sekoita joukkoon kananmunat yksitellen. Sekoita isossa kulhossa loput ainekset ja lisää voi-munaseos. Sekoita tasaiseksi seokseksi. Kaada taikina noin 22x25cm vuokaan ja paista noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä hyvin ennen leikkaamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti