sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Järjetön kakku!


Isäni on aina sanonut leivonnaisista, että niissä on puoli kiloa voita ja sokeria. Yleensä se ei ihan kirjaimellisesti pidä paikkaansa vaan kertoo enemminkin hänen tyylistään liioitella. Tämän kakun kohdalla tämä sanonta kuitenkin oli vähän liiankin lähellä totuutta... Ostin turkulaisen Mansikkapaikka-kahvilan reseptikirjan, kun kahvila lopetti toimintansa. Kahvilasta sai aivan ihanaa suklaakakkua, jota maistaessaan tiesi saman tien syövänsä kenties maailman ihaninta ja samalla epäterveellisintä suklaakakkua, joka oli kaiken lisäksi täytetty kuorrutettu valkosuklaavoikuorrutteella. Ostettuani kirjan järkytyin kakun ainesluettelosta, mutta minun oli silti leivottava sitä. Tätä kakkua myytiin kahvilassa myös tummasuklaa- ja maitosuklaa kuorrutteilla, mutta halusin tehdä valkosuklaakuorrutteella, jota itse maistoin kahvilassa. Itse reseptiä en viitsi julkaista netissä, koska mielestäni minulla ei ole siihen oikeutta. Mansikkapaikan reseptikirjoja myydään yhä, joten ne, jotka haluavat ohjeen, voivat ostaa sen kahvilan entisteltä pitäjältä Terhi Jermyniltä. Kakun sisälmyksistä kerron kuitenkin hieman selventääkseni, miksi kakku on mielestäni järjetön. Sen tumman suklaisen maun taustalla on paljon tummaa kaakojauhetta ja tummaa suklaata. Kosteudesta pitää huolen ranskankerma, fariinisokeri, useita kananmunia ja järjetön määrä voita. Kuorrutukseen tuli toinen järjetön määrä voita, valkosuklaata ja tomusokeria.


Kakku on kuitenkin myös järjettömän hyvää. Tässä kakussa kannattaa panostaa suklaan laatuun. Vaikka valkosuklaakuorrutetta tuntui aluksi olevan aivan liikaa, kakkua syödessäni muistin, kuinka sen makea ja kermainen maku tasapainottaa tumman suklaakakun makua. Laitoin kakun päälle vielä koristeeksi mansikoita raikastamaan kakun täyteläisiä makuja.



keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Hiljaiseloa...

Blogi on ollu viimeisen ikuisuuden tauolla. Yliopisto-opiskelijan aika menee valitettavasti opiskeluun ja töihin, joten aikaa blogille ei kauheasti ole. Kesä kuitenkin jo koputtelee ovelle, joten toivottavasti ehdin kesän aikana päivittämään blogia ahkerammin. Intoa ainakin löytyy taas tauon jälkeen :)

Hiljaiselo ei kuitenkaan ole tarkoittanut leipomiselle loppua. Tässä joitakin kuluneen lukuvuoden aikana tehtyjä leipomuksia:

Vaniljajuustokakkua


Lusikkaleipiä


Cremé brûléetä


Punajuurisuklaakakkua


Inkivääripikkuleipiä ja kandi


Suklaafondantia mustikkahillokkeella


Kevätkääryleitä


Jouluhalko


Joulukarkkeja siskon ja siskon 3v. tytön kanssa


Pizzaa


Siskon tytön 3v. synttäreille kärpässienikakkuja


Suklaakakkua


Hiukan epäonnistunutta tarte tatinia


Laskiaispullia ja rahkapullia ensin itselle ja sitten 60 kpl ainejärjestön laskiaisvastaanotolle


Tiramisua


Crepes suzetteja, jotka ehtivät häviämään ennenkuin muistin ottaa kuvan :)



tiistai 20. syyskuuta 2011

Synttärikakkua



Heinäkuussa kävin Helsingissä ystävieni luona. Yksi ystävistäni vei minut Cafe Esplanadiin, jossa otin palan paistettua juustokakkua. Kakku oli niin taivaallista, että se herätti minussa kyltymättömän himon paistettua juustokakkua kohtaan. Tämä himo ilmeni tietysti myös leipomisintona, joten kun menimme viettämään syntymäpäivääni perheen kesken vanhempieni luokse, päätin tehdä paistettua juustokakkua. Olin pari viikkoa aikaisemmin vielä törmännyt Toven blogissa ihanaan juustokakkuohjeeseen. Käytin Leila Lindholmin ohjetta, jota Baka baka liten kakassakin oli käytetty. Muokkasin Leilan ohjetta hieman, koska Suomesta ei löydy hänen käyttämäänsä Arlan Kesellaa.



Pohja:

300 g digestive-keksejä
150 g voita

Täyte:

1 dl sokeria
1 dl maissijauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 dl kermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl valmista vaniljakreemiä
150 g ranskankermaa
3 kananmunaa
200 g valkosuklaata
2 dl mustikoita

1. Lämmitä uuni 175 asteeseen.
2. Murskaa keksit pieneksi ja sekoita niihin voi. Painele vuoan pohjalle ja paista pohjaa 10 min.
3. Sekoita sokeri, maissijauho ja vaniljasokeri keskenään. Lisää tuorejuusto, ranskankerma ja valmis vaniljakreemi. Vispaa tasaiseksi.
4. Nosta uunin lämpö 200 asteeseen. Lisää kananmuna. Vatkaa joukkoon kerma pienissä erissä.
5. Sulata suklaa ja lisää seokseen.
6. Kaada seos pohjan päälle vuokaan. Sirottele päälle marjat.
7. Paista kakkua 30 minuuttia. Sammuta uuni, laita kakun päälle folio ja anna kakun kypsyä uunin jälkilämmössä vielä 30 minuuttia.
8. Anna kakun asettua 6-8 tuntia tai yön yli jääkaapissa.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Marengit



Minulle jäi valkuaisia kun tein panna cottaa ja niillehän piti sitten keksiä joku käyttötarkoitus. Päätin tehdä pastellin sävyisiä marenkeja. Niistä tuli todella hyvän makuisia ja sisältä hieman pehmeitä.  En ole enää ihan varma mitä ohjetta käytin, mutta luulen, että se oli dansukkerin nettisivuilta. Vaaleanpunaisiin marenkeihin tuli hauskat tummemman punaiset raidat väriaineesta.


maanantai 22. elokuuta 2011

Sabayon





Tälle jälkiruoalle on monta nimeä kaikki eri kielillä: zabaglione italiaksi, sabayon ranskaksi ja suomeksi viinivaahto. Keittokirjassani lukee, että version, jonka itse tein on sabayon - italialaisen zabaglionen ranskalainen muunnos. Olen tehnyt sitä ennenkin ja muistan, että se oli silloin yhtä taivaallista kuin tälläkin kertaa. Sabayon on helppo tehdä - kunhan jaksaa vatkata kärsivällisesti ja pitää vesihauteen sopivan lämpöisenä. Se maistuu ihanalta tuoreiden marjojen kera. Itse käytin vadelmia. Viiniä ostaessani pohdin ostanko oikein jälkiruoka viiniä vai laittaisinko vain jotain tavallista hieman makeampaa viiniä, mutta voin sanoa, että on ehdottoman tärkeää panostaa sabayonin viiniin. Itse ostin lopulta onneksi sen jälkiruokaviinin ja ah se toimi täydellisesti!

6 keltuaista
90 g sokeria
1,5 dl valkoista jälkiruokaviiniä
(1 rkl madeiraa tai sherryä)

Vatkaa keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi kuumuutta kestävässä kulhossa. Aseta kulho vesihauteen päälle. Vatkaa seosta koko ajan ja lisää samalla viini pienissä erissä kunnes kastike alkaa sakeutua. Vatkaa edelleen kunnes kastike on niin sakeaa, että se vatkaimesta valuessaan jättää vanan. (Sekoita lopuksi joukkoon madeira tai sherry.) Tarjoa tuoreiden marjojen tai hedelmien kanssa.


lauantai 2. heinäkuuta 2011

Maalaisleipää



Halusin leipoa pitkästä aikaa leipää, joten päätin kokeilla pitkään laatikossani virunutta maalaisleivän ohjetta. Nappasin sen joskus Yhteishyvän ruokalehtisestä. Aluksi olin hieman skeptinen leivän onnistumisesta, koska leipä oli todella kapea kun laitoin sen uuniin. Onneksi se kuitenkin plumpsahti mukavasti uunissa tuplasti aiemman kokoiseksi. Leipä oli todella hyvää ja pehmeää. Sen maku muistutti hieman piimälimpun makua. Yhteishyvän nettisivuilla oli ohjeen alla kovaa keskustelua ohjeen toimivuudesta ja paikkaansa pitävyydestä. Alkuperäisen lehtileikkeen suolamääränä oli 1rkl, joka on nyt korjattu 1tl:ksi. Koska itse otin ohjeen lehtileikkeestä, laitoin leipään koko 1rkl suolaa. Se tuntui määränä paljolta, mutta ei maistunut leivässä mielestäni liialliselta. Paistoajan ja lämpötilan suhteen olin tarkkana. Kokemuksesta olen oppinut, ettei ohjeisiin kannata luottaa täysin sokeasti. Paistoin leipää ensin 10minuuttia, mutta en antanut leivän olla jälkilämmössä koko 15minuuttia, koska se oli pinnaltaan jo niin tumma. Lopputulos oli joka tapauksessa loistava - tätä teen mielelläni uudelleenkin.

torstai 16. kesäkuuta 2011

Prinsessahäitä prinsessakakun kera



Lisää arkiston purkua. Keväällä siskoni halusi kokeilla ystävänsä perinnettä myös meidän perheessämme. Katsoimme siis Williamin kuninkaallisia häitä kuohuviiniä juoden ja prinsessakakkua syöden. Siskoni 2,5-vuotias tytär oli sonnustautunut juhlamekkoon ja prinsessakruunuun. Olen tehnyt prinsessakakkua ennenkin, mutta en ole tainnut koskaan - ainakaan onnistuneesti - saada marsipaania kauniisti kakun päälle. Yleensä olen vielä käyttänyt äitini Tukholmasta ostamia valmiiksi kaulittuja marsipaanilevyjä. Tällä kertaa käytin kuorruttamiseen marsipaanipötköä, jonka kaulin kerrankin ihan itse. Koska tällä kertaa en tehnyt kakkua vaan prinsessaleivoksia, marsipaanikuorrutteen asettelu leivosten päälle onnistui todella hyvin.

Pohjaan käytin täydellistä sokerikakkuohjetta, joka taitaa olla alunperin Gloriasta ja joka on ohjekirjassanikin nimellä "Prinsessakakun kuohkea pohja". Halusin tehdä nimenomaan leivoksia enkä kakkua, koska sain vähän aikaa sitten vanhemmiltani silikonisen prinsessaleivos pellin ja halusin päästä kokeilemaan sitä. Se on siis muffinssipellin tyylinen silikoninen leivospelti, jonka kolot ovat pyöreitä ja puolikkaan pallon mallisia. Täytteeksi laitoin siivilöityä vadelmahilloa sekä kermavaahtoa, johon oli sekoitettu vaniljakreemiä. Vaniljakreemillä sain täytteeseen prinsessakakun aidon vaniljaisen ja kermaisen maun.

Prinsessakakun kuohkea pohja

4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa kananmunat kuohkeaksi valkoiseksi vaahdoksi. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe keskenään ja siivilöi ne vaahtoon. Sekoita jauhot taikinaan kevyesti nuolijalla nostellen, ettei vaahto lässähdä.
Kaada taikina vuokiin ja paista 200'C n. 10min.