torstai 16. kesäkuuta 2011

Prinsessahäitä prinsessakakun kera



Lisää arkiston purkua. Keväällä siskoni halusi kokeilla ystävänsä perinnettä myös meidän perheessämme. Katsoimme siis Williamin kuninkaallisia häitä kuohuviiniä juoden ja prinsessakakkua syöden. Siskoni 2,5-vuotias tytär oli sonnustautunut juhlamekkoon ja prinsessakruunuun. Olen tehnyt prinsessakakkua ennenkin, mutta en ole tainnut koskaan - ainakaan onnistuneesti - saada marsipaania kauniisti kakun päälle. Yleensä olen vielä käyttänyt äitini Tukholmasta ostamia valmiiksi kaulittuja marsipaanilevyjä. Tällä kertaa käytin kuorruttamiseen marsipaanipötköä, jonka kaulin kerrankin ihan itse. Koska tällä kertaa en tehnyt kakkua vaan prinsessaleivoksia, marsipaanikuorrutteen asettelu leivosten päälle onnistui todella hyvin.

Pohjaan käytin täydellistä sokerikakkuohjetta, joka taitaa olla alunperin Gloriasta ja joka on ohjekirjassanikin nimellä "Prinsessakakun kuohkea pohja". Halusin tehdä nimenomaan leivoksia enkä kakkua, koska sain vähän aikaa sitten vanhemmiltani silikonisen prinsessaleivos pellin ja halusin päästä kokeilemaan sitä. Se on siis muffinssipellin tyylinen silikoninen leivospelti, jonka kolot ovat pyöreitä ja puolikkaan pallon mallisia. Täytteeksi laitoin siivilöityä vadelmahilloa sekä kermavaahtoa, johon oli sekoitettu vaniljakreemiä. Vaniljakreemillä sain täytteeseen prinsessakakun aidon vaniljaisen ja kermaisen maun.

Prinsessakakun kuohkea pohja

4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa kananmunat kuohkeaksi valkoiseksi vaahdoksi. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe keskenään ja siivilöi ne vaahtoon. Sekoita jauhot taikinaan kevyesti nuolijalla nostellen, ettei vaahto lässähdä.
Kaada taikina vuokiin ja paista 200'C n. 10min.

2 kommenttia:

  1. Ihania olivat! Muuten hyvä mutta nyt ei ollut Vickan joka meni naimisiin... ;),

    VastaaPoista
  2. Hups! Nyt meni pahemman kerran sekaisin:D

    VastaaPoista